Paikallisen (ja valtakunnallisen) A-marketin tyhjennyksistä tarttui mukaan tällainen St. Feuillinen Triple, joka itsellä on jäänyt aiemmin maistamatta. En ollut ennen harrastusta juurikaan luostarityylisten oluiden ystävä, mutta nyt muutaman kuukauden harrastelun jälkeen en vaihtaisi näitä mihinkään.
St. Feuillinen panimo on saanut pohjimmiltaan nimensä Irlantilaiselta munkilta, joka tuli "mantereelle" saarnaamistehtävissä vuonna 655. Munkin kohtalo oli hieman surullinen ja saarnausmatkoillaan Le Roeulx:n kylässä hän kohtasi luojansa päättömänä. Tämän munkin marttyyriteon sijaintiin perustettiin luostari jonka nimeksi lopulta tuli Abbaye St-Feuillien du Roeulx. Luostaripanimo valmistaa pintahiivaisia, luonnollisia oluita infuusiomäskäyksellä ja perinteisellä käymisprosessilla. Oluita säilytetään vaakatasossa kuukauden verran ja sekundäärikäyminen pulloissa kestää vähintään kaksi viikkoa.
Ensituoksautukset pullon aukaisun jälkeen ja sitrustarha kutsuu, kukkaisan ja hieman sitruksisen kevyt tuoksu tulvahtaa nenään. Nyt vasta lasiin, tämä herkku alkaa olemaan jo hieman vaikea kaataa ilman että vaahto peittää koko lasia. Vaahtoa muodostuu runsaati kun kullankeltainen, samea nektari valuu lasiin ja kuplii kuplimistaan. Hapot ovat kaikesta päätellen kohdallaan. Toinen tuoksu tuopista ja nyt jo hävettää - tämä pitäisi juoda ehdottomasti aromilasista! Varovainen siemaus lasin reunalta ja pehmeä, hieman sitruksinen ja maanläheisen hiivainen maku tulvahtaa suuhun täyttäen perimmäisetkin makunystyt lähes täydellisestä nautinnosta. Neste kurkkuun ja odotetaan... jälkimaku tulee hyvin hennosti humaloituna, katkeroa joutuu melkein odottamaan ja sen varovaisuus on ehkä osittain pieni pettymys. Lasin loppua kohden edetessä katkero hieman paranee ja sitruksisuus voimistuu. Vaahtoa on edelleen lasin loppupuolella ja tuoppi on kauniin pitsin peitossa.
Kaiken kaikkiaan oluen raikkaus, sitruksisuus ja maanläheisyys huutaa, että kyseessä on Belgialainen luostariolut, jonka panemiseen ja reseptin muodostamiseen on uhrattu muutakin kuin muutama pellollinen ohraa. Tätä on pantu rakkaudella olueen. Ehdottomasti maistamieni Beligailaisten vaaleiden oluiden parhaimmistoa, kuitenkin pieni odotusarvo jää jälkimaun suhteen. Sääli että Alko on päättänyt poistaa kyseisen oluen valikoimistaan - toivotaan että paikallisissa baareissa tätä vielä on, ostaisin jatkossakin.
Pisteet: 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti