sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013

Katkarapukolmioleivät

Iltapalakin piti tehdä ja jääkaapin katkaravut houkuttelivat. Tuli tehtyä vähän jämistä, mutta ainakin syötävää tuli. Eli aiheena katkaraputäytteiset kolmioleivät:

Katkaraputäyte:
1prk ruohosipulituorejuustoa
½pss katkarapuja
1-2rkl sitruunamehua
2rkl tuoretta tilliä (käy myös kuivattu)
1tl sitruunapippuria

Muut:
Vehnäleipää
Täysjyväleipää
Salaattia
(Kananmunaa)
(Kurkkua)
(Tomaattia)
(keksi itse)

Sulata katkaravut veden alla ja anna vähän aikaa valua, että täyte ei mene vetiseksi. Lyö ainekset sekaisin kulhossa ja sekoita, anna olla jääkaapissa väh. 30min että maut tasoittuvat. Ota siivu vaaleaa leipää ja levitä katkaraputäytettä semmoinen 0,5cm kerros. Lado päälle muut haluamasi täytteet esim. salaatti ja kananmuna toimivat aina katkaravun kanssa - pelkkä salaattikin kyllä riittää :). Laita täysjyväleipä päälle ja lado tämän päälle toinen kerros täytteitä. Viimeistele laittamalla vielä yksi pullaleipä (vehnäleipä siis) päälle. Leikkaa leipä kulmasta kulmaan ja syö. Täyte riittää noin kahteen isoon leipään (kokoluokkaa Pågen).

Leivitetty turska ja hollandaise-kastike

No niin, piti taas tehdä jotain erikoista. Kauppaan tuli lähdettyä takki tyhjänä ja kiitos paikallisen Citymarketin, kalatiski oli kerrankin nostanut elämää. Tiskistä löytyi tonnikalaa, turskaa, kuhaa, lohta, nieriää, simpukoita... siis oleellisesti paljon parempaa kalaa kuin yleensä (norjalainen lohi ja kirjolohi). Erittäin avuliaan myyjän opastuksella päädyin kuitenkin valitsemaan turskan ja tätä kautta päivällinenkin alkoi hahmottumaan. Eli leivitettyä turskaa ja hollandaise-kastiketta.

Leivitetty turska (kahdelle):
400g turskafileitä
2kpl kananmunaa
korppujauhoja
ruisjauhoja
suolaa
sitruunapippuria
voita ja öljyä paistamiseen

Helppoa kuin mikä. Ota enimmät ruodot turskasta pois, nämä kulkee pääosin turskan etupäässä selkärankalinjassa ja löytyvät helposti kun kuljettelet sormea kevyesti painaen selkärankalinjan myötäisesti edestakaisin. Käsittele turskaa varoen, koska liha on kohtalaisen höttöä. Pihdeillä ruodot lähtevät kuitenkin varsin hyvin.

Kun ruodot on poistettu, suolaa ja pippuroi turskat. Monet sekoittaa mausteet leivitysaineksiin, mutta itse suoraan suoraan kalalle. Ja jos et leivitä niin levitä pippuri vasta paistamisen jälkeen ettei tule ikävä palaneen maku pippuriin. Kun kala on suolattu laita korppujauho ja ruisjauho omille lautasilleen. Riko kananmunat yhdelle lautaselle ja riko niiden rakenne vatkaamalla haarukalla (mitä tasaisempi neste, sen parempi leivitys). Pyörittele turskafileet ensin ruisjauhossa, sitten kananmunissa ja lopuksi korppujauhossa ja leivitys on valmis.

Lämmitä pannu ja laita n. 1rkl öljyä pannulle, jonka jälkeen nokare voita öljyn päälle (ei pääse voi palamaan). Anna kuumentua kunnes "sihinä" loppuu ja paista turskat pannulla. Ei tarvitse paistella hyvin pitkää, pari minuuttia puoleltaan riittää varsinkin pienemmissä fileissä.

Kastike on sen verran nopea, että en sitä itse tehnyt turskan kanssa yhtäaikaiseksi ettei mene häseltämiseksi. Alla resepti.

Hollandaise-kastike:
3 kpl kananmunan keltuaista
0,5dl kalalientä/kanalientä/vettä
n.200g voita pieninä nokareina
1-2rkl sitruunamehua

Kastike onnistuu helpoiten kun laitat kattilaan vettä ja kattilan päälle teräskulhon se. kattilasta nouseva vesihöyry lämmittää kulhon. Erota kananmunista keltuaiset ja kaada ne kulhoon joka on jo lämpeämässä. Riko kananmunien rakenne vispilällä ja kaada nesteen sekaan vettä. Tämän jälkeen lisää pieniä nokareita voita kastikepohjaan koko ajan sekoittaen. Kun voit on lisätty (älä lisää liian isoina paloina), mausta sitruunamehulla ja kastike on valmis. Tarjoa kastike ja kala vaikkapa perunamuusin kanssa ja toimii.

torstaina, huhtikuuta 18, 2013

Tosi nopea foccaccia-leipä

Foccacciaa, ikävä kyllä kehnolla kuvanlaadulla
No niin, piti saada iltapalaksi jotain hyvää leipää ja koska Italia nyt sattuu olemaan EU:n jäsenvaltio niin mikäs sen parempi vaihtoehto nopeaksi iltapalaksi kuin foccaccia. Täytteenjämiäkin kun oli kaapissa niin eikun tekemään. Ja kyllä, harkitsin ensin sultsinoita ja lihapiirakoita mutta ei ollut jägärissaä jauhelihaa eikä ötökkäinvaasion jälkeen myöskään ruisjauhoja. Resepti olikin seuraava:

Taikina:
3dl lämmintä vettä
1pss kuivahiivaa
2rkl oliiviöljyä
1tl suolaa
5dl vehnäjauhoja

Muut:
(valkosipulin kynsi)
oliiviöljy
juustoraastetta/mozzarellapaloja/juustopaloja
2kpl tomaatteja
1prk oliiveja
tuoretta basilikaa

Ei muuta kuin liota hiiva lämpimään veteen (42 astetta taisi olla pussissa tuon lämpötilasuositus), lisää oliiviöljy ja suola. Sen jälkeen jauhot sekaan ja haarukkavatkaimella sekaisin. Älä tee hirrrrrveän tiukkaa taikinaa niin saat kuohkeamman lopputuloksen, tuo 5dl on ihan hyvä määrä vaikka se taikina jääkin kohtalaisen keveäksi. Anna tämän jälkeen taikinan kohota joku 0,5-1h peitettynä..

Tämän jälkeen jauhota taikinaa ja taputtele irtopohjavuokaan (voi muotoilla pellillein jonniinnäkösen kakkaran). Jos haluat valkosipulia niin pinnan voi sivellä valkosipulinkynnellä. Oliiviöljyn voit joko sivellä nyt pintaan tai sitten lorauttaa vain viivat täytteiden päälle. Lohko tomaatit, halkaise lohkot vielä puoliksi ja painele tomaatinpalat kevyesti taikinaan. Painele myös oliiveja taikinaan sopivaksi katsomasi määrä. Levitä juusto/lisää mozzarellapalat ja ripottele reiluhkosti basilikaa päälle. Pistä uuniin 225 astetta ja semmottis vartti (15min jos joku ei varttia ymmärtänyt).

Kun on nätti väri pinnassa, on leipä kypsää. Jäähdyttele vähän aikaa ennen kuin otat vuoan irti, mutta syö ehdottomasti vähän lämpimänä. On nimittäin hyvää, eikä mene pitkään. Suosittelen.